Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Vuosikokous 12.8.2018

Lisätty 21.08.2018

Tammelan Oksjärven Suojeluyhdistyksen vuosikokous pidettiin Oksjärven leirikeskuksella sunnuntaina 12.8.2018.  Sääntöjen mukaisten vuosikokousasioiden lisäksi käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen muuttaminen ja Oksjoen pohjapadon rakentamista. Kokouksessa käsitellyt asiakirjat ladattavissa.  Kokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille, hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio esityksen mukaisina. Saantöehdotuksesta korjattiin kirjoitusvirheitä ja tarkennettiin termistöä, asiasisällöllisesti ehdotus hyväksyttiin.  Oksjoen pohjapadosta todettiin, että tällä hetkellä yhdistyksellä ei ole taloudellisia edellytyksiä padon suunnitteluun ja rakentamiseen. Yhdistys ryhtyy kuitenkin keräämään varoja hankkeeseen siten, että yhdistyksen muu toiminta ja välttämättömät muut  järvensuojelutoimenpiteet turvataan.

 

Tammelan Oksjärven Suojeluyhdistys ry

Oksjärvi on lounaishämäläisessä Tammelan kunnassa sijaitseva järvi, monen perheen kotijärvi ja viihtyisä virkistysalue. Vuonna 2001 perustetun Oksjärven suojeluyhdistyksen, tuttavallisemmin Oksyn, tavoitteena on seurata järven tilaa ja edistää sen suojelua. Näiltä sivuilta löydät tietoa Oksyn toimintatavoista, tavoitteista ja tapahtumista.